6.2

Finanssipolitiikalla tasoitetaan kysyntäshokkien vaikutuksia tuotantoon

Suhdannevaihtelut

Voimakkaita suhdannevaihteluita pidetään yleensä kielteisenä asiana. Yksi syy tälle on se, että talouskasvun nopea hidastuminen johtaa usein työttömyyden kasvuun, joka vähentää hyvinvointia ainakin työttömäksi jäävien osalta. Tasaisemman talouskasvun oloissa työttömyys olisi keskimäärin matalammalla tasolla. Voimakkaat suhdannevaihtelut synnyttävät myös epävarmuutta, johon ihmisten on vaikea varautua.

Julkisen vallan yhtenä tehtävänä voidaan pitää suhdannepolitiikkaa, jolla tarkoitetaan toimia suhdannevaihteluiden tasoittamiseksi. Kokonaiskysynnän säätely julkisten menojen tai verotuksen kautta on osa finanssipolitiikkaa. Finanssipolitiikkaa harjoittavat Suomessa lähinnä valtioneuvosto ja eduskunta.

Monet julkiset tulonsiirrot ja verot tasoittavat kokonaiskysynnän vaihteluita ilman uusia päätöksiäkin. Esimerkiksi maksettujen työttömyyskorvausten määrä kasvaa matalasuhdanteessa automaattisesti työttömyyden kasvun myötä. Työttömyyskorvaukset auttavat siten ylläpitämään kotitalouksien tuloja ja kokonaiskysyntää matalasuhdanteessa. Korkeasuhdanteessa työttömyyskorvauksia maksetaan vastaavasti vähemmän. Myös progressiivinen ansiotuloverotus on omiaan vähentämään kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen vaihtelua suhdanteiden myötä. Tämä johtuu siitä, että tulojen laskiessa veroprosentti pienenee.

Tällaisia kokonaiskysynnän vaihtelua tasoittavia mekanismeja kutsutaan automaattisiksi vakauttajiksi. Automaattisten vakauttajien vuoksi julkisen sektorin tulot yleensä supistuvat ja menot kasvavat matalasuhdanteessa.

Kokonaiskysyntään voidaan vaikuttaa myös ns. päätösperäisellä finanssipolitiikalla eli tekemällä uusia julkisia menoja ja tuloja koskevia päätöksiä. Finanssipolitiikkaa kutsutaan kiristäväksi silloin, kun se vähentää kokonaiskysyntää suhteessa tavanomaiseen tai keskimääräiseen finanssipolitiikkaan. Sen sijaan keventäväksi tai elvyttäväksi finanssipolitiikkaa kutsutaan silloin, kun se kasvattaa kokonaiskysyntää. Finanssipolitiikan keventämisellä tai kiristämisellä viitataan yleensä juuri päätösperäiseen politiikkaan. Finanssipolitiikan keventäminen voi tarkoittaa esimerkiksi verotuksen keventämistä, kansalaisille maksettavien tulonsiirtojen kasvattamista tai julkisten investointien kasvattamista. Vastaavasti kiristäminen voi tarkoittaa esimerkiksi arvonlisäveroprosentin nostamista tai julkisten investointien lykkäämistä.

Finanssipolitiikkaa on yleensä perusteltua keventää päätösperäisesti tilanteessa, jossa tuotanto on kokonaiskysynnän heikkouden vuoksi huomattavasti alle potentiaalin, ja vastaavasti kiristää tilanteessa, jossa kokonaiskysynnän arvioidaan olevan selvästi potentiaalia suurempaa. Suhdannepolitiikan lisäksi valtiovallan tulee huolehtia myös julkisen talouden pidemmän aikavälin kestävyydestä. Kiristäminen voi olla perusteltua myös julkisen sektorin velkaantumisen rajoittamiseksi.

Finanssipolitiikan vaikutus tuotantoon riippuu suhdannetilanteesta

Esimerkkinä päätösperäisestä finanssipolitiikan keventämisestä tavoitteena kasvattaa kokonaiskysyntää – eli niin kutsutusta talouden elvytyksestä – voi ajatella uuden koulun rakennuttamista tilanteessa, jossa työttömyys on suhteellisen korkealla. Jos hanke työllistää vain sellaisia työntekijöitä, jotka muuten olisivat työttöminä, se voi itsessään kasvattaa tuotantoa (bkt:ta) koulurakennuksen arvon verran. Samalla se kasvattaa kokonaiskysyntää myös kasvattamalla rakentamiseen osallistuneiden työntekijöiden tuloja ja kulutusta.

Muualla taloudessa näkyvä kokonaiskysynnän kasvu voi lopulta nostaa kaikkien muidenkin kotitalouksien tuloja, mikä edelleen lisää kokonaiskysyntää ja tuotantoa. Lopputuloksena tuotanto voi kasvaa enemmän kuin mitä julkinen valta on käyttänyt rakennushankkeeseen rahaa. Lisääntynyt tuotanto kasvattaa myös verotuloja, mikä helpottaa koulun rahoittamista.

New Deal
Kuva 6. New Dealin osana toteutettiin valtakunnallisia infrastruktuurihankkeita, kuten patoja.

Julkisen kulutuksen tai investointien muutoksen vaikutusta bkt:hen kuvataan niin kutsutulla finanssipolitiikan kertoimella. Jos esimerkiksi koulun rakennuttamiseen käytetään 10 miljoonaa euroa ja bkt kasvaa sen seurauksena 20 miljoona euroa, kerroin on 2. Vastaava kerroin voidaan määritellä myös verotuksen muutoksille.

On perusteltua ajatella, että kertoimen suuruus vaihtelee suhdannetilanteen mukaan niin, että se on yleensä suurempi matalasuhdanteessa kuin korkeasuhdanteessa. Jos kunta päättää rakennuttaa koulun tilanteessa, jossa työllisyys on suhteellisen korkealla tasolla (eli korkeasuhdanteessa), koulun rakentaminen ei voi kasvattaa tuotantoa kovin paljon, sillä rakentamista rajoittaa työvoiman saatavuus. Tällöin koulun rakennuttaminen voi ohjata jotkin yritykset tai kotitaloudet lykkäämään omia rakennushankkeitaan, kun ne eivät pysty palkkaamaan rakennusalan työntekijöitä ainakaan palkoilla, joita he ovat vielä valmiita maksamaan. Toisin sanoen julkinen investointi syrjäyttää yksityisiä investointeja. Julkisten investointien kasvattaminen tai yleisemmin finanssipolitiikan keventäminen korkeasuhdanteessa voi myös kiihdyttää inflaatiota liiaksi.

Julkisiin kulutusmenoihin ja investointeihin liittyvän kertoimen arvioidaan usein olevan korkeasuhdanteessa selvästi alle yhden ja matalasuhdanteessa yli yhden. Joidenkin tutkimusten mukaan kerroin saattaa syvässä lamassa olla jopa suurempi kuin kolme.

Kerroin voi riippua myös siitä, mistä syystä bkt on alun perin pienentynyt. Esimerkiksi julkisten investointien kasvattaminen ei välttämättä kasvata tuotantoa, jos ongelmana on lähinnä viennin pienentyminen. Vientiyritykset tai niiden työntekijät eivät yleensä voi heti siirtyä tuottamaan niitä hyödykkeitä, joita julkinen sektori ostaa.

Finanssipolitiikan kertoimen tarkka arvioiminen on hankalaa edes jälkeenpäin, sillä finanssipolitiikan vaikutusta tuotantoon on vaikea eristää muista siihen vaikuttavista tekijöistä.

Kysyntäshokit ja potentiaalinen tuotanto

Edellä potentiaalinen tuotanto esitettiin kysynnästä riippumattomana. Todellisuus on monimutkaisempi, sillä kysyntä saattaa lopulta vaikuttaa myös potentiaaliseen tuotantoon.

Yksi esimerkki tällaisesta yhteydestä liittyy siihen, että pitkään jatkunut työttömyys heikentää työntekijöiden tuottavuutta, kun heidän työssään tarvitsemansa taidot ruostuvat. Vastaavasti tilapäinen kokonaiskysynnän lasku voi pienentää potentiaalista tuotantoa ainakin useaksi vuodeksi, jos se johtaa työttömyyden kasvuun.


Kappaleen teemoihin voit perehtyä laajemmin

Markku Lehmuksen artikkelissa

Talous kirjan luvussa 14.